YK:n päämajassa New Yorkissa kokoontuu kerran vuodessa naisten päivän aikoihin maaliskuussa Naisten asema -toimikunnan kokous, Comission on the Status of Women. Tänä vuonna kokous on Pekingissä 1995 pidetyn naisten maailmankonferenssin 20-vuotisjuhlakokous. Juhlaan tosin ei ole juurikaan aihetta, sillä tyttöjen ja naisten asemassa ei ole saavutettu sovittuja parannuksia.

Osallistuin Pekingin kokoukseen kaksikymmentä vuotta sitten ja olen sen jälkeenkin saanut olla mukana monissa YK:n kokouksissa puolustamassa naisten oikeuksia. Aina olemme toivoneet, että voisimme mennä vähän eteenpäin ja yrittää vahvistaa Pekingin sopimuksen tavoitteita. Tälläkin kerralla epäonnistumisen pelko oli niin suuri, että jo ennen kokouksen alkua päätettiin lopettaa neuvottelut! Maanantaina 9.3 annettiin diplomaattien kesken neuvoteltu julistus, joka kyllä muistuttaa naisten oikeuksien tärkeydestä, mutta ei vaadi valtioilta uusia toimenpiteitä.

YK:n päämajassa ja muuallakin Manhattanilla järjestetään päivittäin satoja tilaisuuksia, joiden otsikot kertovat epätasa-arvosta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta, palkkaepätasa-arvosta ja naisten aliedustuksesta päätöksenteossa. Lähi-idän konflikteja ja naisten asemaa käsittelevässä tilaisuudessa siteerattiin YK:n rauhanturvajoukkojen entistä komentajaa: ”Nykyisessä sodankäynnissä on naisen elämä sota-alueella vaarallisempaa kuin taistelevan sotilaan”, totesi kokenut rauhanturvaaja.

On käsittämätöntä ajatella, että 20 vuotta sitten minusta ei vain tuntunut siltä, että olimme tekemässä historiaa – me todella teimme historiaa. Neuvottelimme ulkoministeri Tarja Halosen johdolla, saman pöydän äärellä olivat kansalaisjärjestöjen edustajat, virkamiehet ja diplomaatit. Emme silloin tienneet, että lopputulos oli niin radikaali asiakirja, että siihen ei uskalleta kajota ainakaan seuraavaan kahteenkymmeneen vuoteen.

Tuntuu juhlalliselta istua YK:n täysistuntosalissa Suomen edustajana. Kanada, Liberia, Japani, Argentiina, Tunisia, maa toisensa jälkeen kertoo omista saavutuksistaan, mutta myös epätasa-arvosta. Teiniraskaudet ja keskenjäänyt koulu, raiskaukset ja naisiin kohdistuva väkivalta toistuvat useissa puheenvuoroissa. Nyt on laitettava kaikki neuvottelutaito ja energia siihen, että seuraavat vuodet edistävät naisten ihmisoikeuksia. Puheet eivät riitä, tarvitaan myös tekoja.